Musiikkia

Joukkue kertoo mikä kappale kuvaa joukkuettaan ja miksi. Pisteitä saa omaperäisyydestä, hyvästä selityksestä ja siitä, kuinka hyvin kappale näkyy joukkuetta kuvaavan aiempien tehtävien perusteella.

**

HuTin tarina

Valitsemamme kappale: 99 Red Balloons – Goldfinger

Olemme HuTi, huispaavia jouluisia ilmapalloja, ja punainenhan on joulun väri. Joukkueessamme on 7 jäsentä, ja meillä on tällä hetkellä kaksi fania ilmoittanut itsestään. 7+2=9! Emme kuitenkaan tyydy yhteen yhdeksikköön, onhan jokainen joukkuelaisemme sekä myös fanimme kahden vuotislaisen veroinen. Jos jollakin on tähän vastaansanomista, tyydymme toteamaan numeron toistamisen johtuvan elintärkeistä luudistamme – ilman niitä huispausta ei olisi!

Kaksikielinen kappale kertoo myös meistä. HuTi koostuu eri ikäisistä ja eri näköisistä, eri sukupuoltakin olevista ihmisistä. Yhdessä muodostamme kuitenkin toimivan kokonaisuuden, aivan kuten valitsemamme kappalekin.

”Tyyppi menee lelukauppaan, ostaa punaisia ilmapalloja, jotka lähettää tuulen mukana. Ministerit kutsuvat koolle hätäkokouksen, kun ajattelevat pallojen olevan sodanjulistus. Aloitetaan pallojen pommitus. Myöhemmin Tyyppi seisoo kaupungin raunioilla, ja katselee punaisia ilmapalloja, jotka ovat hänen ajatuksiaan rakkaudesta.”
Olemme tosiaan niitä punaisia ilmapalloja, ja lennämme huispatessa tuulen mukana. Vastustajillemme näyttäydymme uhkaavina, ellemme suorastaan sodanjulistuksena. Olemme kuitenkin liikkellä rauhanomaisin elkein ja kannatamme reilua peliä sekä joulun henkeä!

”Back at base, bugs in the software
Flash the message, something's out there.”

Päädymme jokaisen tehtävän jälkeen aina takaisin majapaikkaamme suunnittelemaan uusia taktiikoita. Ideoita pursuaa roppakaupalla, ja joskus niiden ihmeellisyys välittyy vain meille itsellemme. Teemme tehtävämme idearikkaasti ja huolellisesti, panostaen. Toisinaan tekeleemme hieman viivästyvät, viestejä välähtelee ympäriinsä, ja odotamme sitä juuri meille ominaisinta ideaa. Osan luovuudestamme käytämme kuitenkin lukuisiin joululauluihin!

Kappale perustuu virhearviointiin: eivät ne ilmapallot lopulta pahoja olekaan! Me olemme toteuttaneet itseämme aina juuri sellaisina kuin olemme, ja joka kerta olemme tehneet parhaamme – mutta aina meitä ei ole ymmärretty oikein, toisinaan meidät on jopa ammuttu alas.

“Panic bells, it's red alert
There's something here from somewhere else
The war machine springs to life
Opens up one eager eye
Focusing it on the sky.”

Kun hetki koittaa, keskittymisemme peliin on täydellinen. Kiire on, mutta sekään ei voi pysäyttää näitä jouluisia ilmpalloja. Käymme riemuisasti vastustajiemme kimppuun, olivat he sitten kotoisin Maasta tai muualta.

”99 ilmapalloa päästetään vapaaksi taivaalla,  josta lähtee sota, mikä näköjään tuhoaa kaiken altaan.”

Veni, vidi, vici. Kuten olemme tässä huispauksen mennessä eteenpäin sanoneet: tätä peliä ei hävitä!


”99 Knights of the air
Ride super-high-tech jet fighters
Everyone's a superhero.
Everyone's a Captain Kirk.”

Me, ilmapallot, olemme ilman ritarit. Meiltä riittää kuitenkin kunnioitusta myös vastustajillemme: heillä voi olla korkeampaa teknologiaa (super-high-tech jet), ja myönnämme heidänkin olevan mahtavia, suorastaan sankareita. Mutta…


”As 99 red balloons go by.”

99 punaista ilmapalloa menee ohitse. Muut riitelevät paremmuudesta, mutta me menemme suloisesti, rennosti ohitse. Ja ”sota”, armas jouluhuispauksemme, vetelee nyt viimeisiään.

”And here is a red balloon.”
Ja kun huispaus viimein on ohitse, jäljelle jää punainen ilmapallo. HuTi.

 

(Kursivoidut kohdat ovat joko suoria lainauksia kappaleen sanoituksista tai vaihtoehtoisesti tekemiämme yhteenvetoja niistä.)

 

 

Tästä saimme täydet 70 pistettä ja olimme siis tässä tehtävässä ensimmäisiä! Toju sanoo: "Kappale sai hymyn huulille kuten tekin, olkoonkin että kappaleen tarina oli vähän surkia :'> Mutta kappale selityksineen kyllä oli teitä."